Markkinointi => Markkinoinnin opetuksen rooli => : Petri Parvinen November 02, 2006, 09:21:43 PM
-
Kauppalehdess
-
Nelj
-
Itse olen aloittanut opiskelun HSE:ssa tänä vuonna, ja olen huomannut kuinka tuoreet kylterit jakautuvat lähinnä kahteen leiriin: rahoituken ohjelmaan haluaviin ja niihin, jotka tyytyvät pehmeämpiin aineisiin kuten johtamiseen ja markkinointiin, kun jaksaminen ja arvosanat eivät tuonne rahoitukselle riitä. Tämä siis todella karkea jaottelu, mutta noin 80% opiskelijatovereistani tähän ajatusmaailmaan samaistuu.
Uuden tutkintorakenteen myötä peruskursseilla on kohtalokas vaikutus pääaineen suosioon. Tänä vuonna johtamisen laitoksen Raimo Lovio veti pisteet kotiin johtamiselle samoin kuin laskentatoimen opettajat omalle aineelleen, mutta markkinoinnissa luennoitsijat ja opiskelijat eivät olleet todellakaan samalla aallonpituudella. Osakokeiden tarkistustilaisuuksissa riideltiin, korotettiin ääntä ja käytettiin luentosaliin kuulumattomia sanoja. Itse luennoilla kävi vain 10% kurssille ilmoittautuneista. Uskon, että markkinoinnin ohjelma kärsii todella paljon tämän vuoden ohjelmavalinnoissa.
Suurelle osalle kyltereistä markkinointi edustaa hattivattitiedettä, itsestäänselvyyksiä ja 60-lukulaista omaa funktiotaan yrityksessä. Sitä ei nähdä millään tavalla strategisesti merkittävänä, mikä on todella harmillista. Jatkossa markkinoinnin laitoksen täytyy todella panostaa ensimmäiseen kurssiin, jos markkinointiin halutaan motivoitunutta ja pätevää opiskelija-ainesta.
Eräs ystäväni tokaisi eräs päivä: "näin painajaista siitä, että olin valinnut markkinoinnin pääaineeksi".
-
Oma kosketuspintani HSE:n markkinointiopetukseen tulee avoimen puolelta, toki kurssit olivat samoja kuin oikeilla opiskelijoillakin. Kieltämättä oppiaine on haasteellinen opettaa. Markkinointi ei ole eksakti mutteritiede jossa asia on tosi tai epätosi. Valitettavasti välillä opetus oli sellaista, että Kotler on totuus ja omat kokemukset tai havainnot ovat hyvätietää-osastoa. Tämähän ei eroa mitenkään huonosta akateemisesta opetuksesta muuallakaan, mutta ei ole myöskään omiaan lisäämään markkinoinnin mielenkiintoa.
Yksi tuolloin mieleen tullut ajatus oli sellainen, että markkinoinnille voisi antaa lisää potkua poikkitieteellistäminen viestinnän laitoksen kanssa. Sieltä saisi paljon hyödyllisiä analyysityökaluja joita voisi soveltaa uudelleen. Kun oikeassa elämässä mainostoimistot ja markkinointiviestintätoimistot ovat lähentyneet toisiaan ja jopa sulautuneet, tästä voisi oppimaailmassakin ottaa oppia ja unohtaa se veteen piirretty viiva markkinoinnin ja viestinnän välillä.
Lisäksi kannattaa varoa hattivatteja sateella, sillä niillä on taipumus muuttua sähköisiksi.
-
Entä markkinoinnin poikkitieteellistäminen laskentatoimen, rahoituksen, johtamisen, jne kanssa ???
Olkoonkin, että viestinnän kanssa on varmasti paljon yhteisiä sovelluksia työelämässä, se on kuitenkin vain yksi markkinoinnin suuntaus. Me StratMarkissa haluamme nimenomaan viedämarkkinointiajattelu laajemmalle ja kokonaisvaltaisemmalle tasolle markkinointiviestinnän ulkopuolelle. Sehän on sitä perinteistä ajattelua - Markkinointi on mainontaa.
Markkinointi on kuitenkin prosessi, joka yhdistää koko yrityksen kaiket tekemiset asiakkaan kanssa. Sen pitää pystyä kaksisuuntaisesti kommunikoimaan asiakkaan kanssa, välittää hänen tarpeensa tuotekehitykseen, viestiä yrityksen arvolupaus asiakkaalle, ja luoda järjestelmä joka toteuttaa tämän arvolupauksen asiakkaalle asti voitollisesti. Asia on tietysti monimutkaisempaa kun pitää ottaa huomioon kilpailijat, erilaiset verkostot ja muut sidosryhmät sekä niiden tavoitteet ja toimet.
Näin ollen sanoisin, että jos markkinointia pitää poikkitieteellistää niin sitä ei missään tapauksessa saa tehdä ainoastaan viestinnän suuntaan. Markkinointi-ihmisen pitää osata myös laskea (markkinointi)investointien kannattavuutta, johtaa ihmisiä, luoda ja käytännössä toteuttaa yritysstrategiaa. 4P, segmentointi-targeting-positiointi ja viestintä eivät yksin riitä.
Erik
-
Olen tässä opiskelijoita katsellessani, kuunnellessani ja ohjatessani miettinyt, että onkohan tässä markkinoinnissa jotain "alhaista".
Olemme keskustelleet erään TKK:laisen lopputyöntekijän kanssa pitkään ja hartaasti tällä viikolla siitä, miten saisimme ruuvattua hänen (erittäin mielenkiintoisesta) markkinoinnin lopputyöaiheestaan "strategisemman". Se, että työ käsittelisi fundamentaalisesti elektronisen vehkeen kaupaksi saamista tuntuu olevat huonompi, alhainen vaihtoehto. Alkuperäiseen toimeksiantoon tarkemmin tutustuttuaan hän pettyyneenä totesi: "tässähän on siis loppujen lopuksi kysymys tän ihan perusbisneksen edistämisestä, vai?"
Väitän, että markkinointi on konkreettinen, monipuolinen, vaikea ja sosiaalinen asia - ja sikäli erittäin älyllisesti stimuloivaa. Mielestäni stimuloivampaa kuin esimerkiksi rahoitus.
Mitä hemmettiä sitä pitäisi tehdä, jotta markkinoinnista saataisiin annettua "oikea" kuva? Vierastavatko ihmiset markkinoijia ihmisinä? Ovatko markkinoinnin ammattilaiset edelleen ihmisten mielestä "sielukkaita hattivatteja", "trendisetiä - -tätejä" ja "ahneita, pikkusieluisia ja opportunistisia bisnesmiespaskiaisia" joihin vakavasti otettavaksi liikemieheksi tai -naiseksi tähtäävä ei halua samaistua?
Näin ei pitäisi olla.
-
Mitä hemmettiä sitä pitäisi tehdä, jotta markkinoinnista saataisiin annettua "oikea" kuva?
Siinäpä dilemma, miten markkinoida markkinointia.
Poikkitieteellisyyden kääntöpuolihan on se, ettei osaa kunnolla mitään. Monesti katsellessaan firmoihin rakentuneita rintamalinjoja markkinoinnin ja insinöörikunnan välillä tulee ajatelleeksi, kumman oikeasti pitäisi lähestyä toista? Olisiko vehkeen kaupaksi saaminen helpompaa, jos insinööri osaisi markkinoida vai jos markkinoija osaisi vehkeen salat? Ensimmäinen vaihtoehto on tietysti siitä hankala, että se tekee markkinoinnin opettamisen omana koulutusohjelmanaan tarpeettomaksi - niinkuin koko ammattikunnan. Jälkimmäinen vaihtoehto on yhtä hankala, sillä oikeasti joku voisi syödä piponsa nähdessään markkinoinnin suunnittelijan istumassa taukokahvilla koodarien pöydässä.
Ehkä tottumattomalle on vaikea sulattaa ajatusta, että joltain löytyisi työkalupakista välineet tarttua tuotteeseen olipa se sitten suklaapatukka tai 3G-puhelinverkon testauslaite. Tai sitten odotukset ovat sillä tasolla että kun työhon tai projektiin saadaan markkinoinnin ammattilainen, myyntiennusteet kerrotaan piillä jo seuraavassa kvartaalissa.
Tiedotus ja niiden työkalujen kansanomaistaminen ei kuitenkaan ole huono alku. Stratmark on ollut hyvin positiivinen yllätys tähän asti. Ainut pieni miinus tulee siitä, että kutsu seminaariin olisi ollut mukava saada - mutta markkinointi ja viestintähän ovat kaksi eri asiaa.
-
Opetuksesta
Yksi ongelma on liian suuret kurssien osanottajamäärät. Jos kurssilla on 120 opiskelijaa niin totta kai se tarkoittaa sitä että kurssille on tullut suhteessa hieman enemmän niitä helppojen noppien metsästäjiä mukaan, ja tämä laskee ainakin pitkällä aikavälillä kurssin vaatimustasoa kahdesta syystä: a) kurssi on valheellisesti "liian vaikea" koska epämotivoituneet eivät jaksa opiskella ja b) opettajilla ei riitä motivaatio eikä aika tarkastella monimutkaisia keissejä ja tenttejä. Jollain isoimmilla massakursseilla tuo b) näkyy todella räikeästi.
Itse suhtaudun kurssien vaatimuksiin vähän samalla tavalla kuin mitä suhtautuisin urheiluvalmennukseen: jos kurssin vetäjä antaa ns. luvan alisuorittaa niin välillä sitä tulee itsekin alisuoritettua, vaikka mieli tekisi panostaa enemmän (ja usein tuleekin luettua aiheesta esim. eri markkinoinnin blogeista ihan aktiivisesti jälkikäteen). Mutta toisaalta piiskaamisen vastuu kuuluu ennen kaikkea valmentajalle.
Lähiaikoina meikäläistä on huolettanut markkinoinnin laitoksen kanssa kanssakäydessä että miten siellä osataan suhtautua markkinoinnin yhä nopeammin Internetin myllertämään kenttään. Tuntuu että olen oppinut markkinoinnista enemmän viimeisen vuoden aikana omatoimisesta blogeja, lehtiä ja muita "ei-kanonisoituja" lähteitä lukemalla kuin koko opiskeluaikanani yhteensä. Ja tiedän että en ole ainoa markkinoinnin opiskelija, joka ajattelee näin.
Oppilaista
Simben esittämä kahtiajako oli melko osuva. Itse päätin ottaa markkinoinnin pääaineeksi jo ennen kauppikseen saapumistani ja olen ollut alasta kiinnostunut jo aika pitkään, eli siinä mielessä miellän itseni ns. markkinoinnista aidosti kiinnostuneeksi. Markkinoinnin kurssit kaipaisi kipeästi lisää alkutenttejä, olkoon vaikka kuinka helppoja ja sellaista ryhmätyötä, missä on helpompi mitata onko kaikki osallistunut. Se karsisi freeridereita.
-
Markkinointi sanaa käytetään aivan liian usein. Seurauksena sanan merkitys haalenee sen mukaan mitä termiä yleistetään. SM seminaarissa huomattiin miten monipuolista käytännön markkinointia voi olla, ja miten paljon ihmisten käsitykset alasta voivat poiketa toisistaan.
Tuntuu siltä että eniten ne ihmiset jotka eivät ymmärrä myynnistä juuri mitään luulevat että markkinointi on vain yritykselle joku tukifunktio tai että se on se osasto joka tekee S-Marketin sinikeltaiset lehtimainokset. Haastaisin ne jotka katsovat nenävarttaan pitkin ainetta käyttämään toisia sanoja 'markkinoinnin' sijasta ja veikkaan että pikku hiljaa tieteenalan arvostus nousee..
Kukapa muu on yrityksen toimari ellei ykkösmyyntitykki? Ilman myyntiä yrityksellä ei ole mitään. Markkinointia täytyy sisällyttää yrityksen jokaiseen osastoon jotta myynti sujuisi mahdollisemman hyvin päivästä toiseen. Jos sitä ei osaa, yritys kuolee vaikka miten osaisi muita taitoja.
Tässä koulussa ei opeteta myymään. Kaupanteko tilanteessa huomaa varsin nopeasti mitä on koulussa oppinut ja mitä pitäisi vielä oppia.Tekis mieli perustaa KY:lle myynnin kerho jossa markkinointia pidettäisiin avain asemassa.
-
Entä markkinoinnin poikkitieteellistäminen laskentatoimen, rahoituksen, johtamisen, jne kanssa
Laskentatoimen osaaminen ainakin olisi käytännöllistä tietyissä markkinoinnin tehtävissä. Eli jos halutaan kvantifioida markkinointia ja sen tuloksia jossain määrin, laskentatoimesta löytyy jopa lähes suoraan työkaluja tähän.
Yksi esimerkki, joka itseäni kiinnostaa, on asiakkaan arvon laskeminen yrityksen näkökulmasta. Yksi vaihtoehto tässä on käyttää NPV:n kaavaa suoraan, mutta tämän lisäksi tulee myös muita ongelmia, johon laskentatoimesta voi löytyä vastauksia. Esimerkiksi kulut pitää pystyä kohdistamaan tietyille asiakkaille riittävän tarkasti. Laskentatoimen osasto voi luultavasti pystyä kohdistamaan näitä kuluja jossain määrin, mutta uskoisin, että jos halutaan pystyä kohdistamaan riittävän tarkasti markkinoinnin ja myynnin kuluja, ei laskentatoimen osasto enää pysty kohdistamaan näitä.
Edellinen vain oli yksi esimerkki, johon olen törmännyt opinnoissani (ja erityisesti kandityötä tehdessä). Poikkitieteellisyydestä muiden aineiden kanssa voi varmaan joku muu kommentoida paremmin.
-
Lauantai iltapäivää kaikille,
Taman foorumin aiheena oli ilmeisesti Markkinoinnin opiskelijat, opiskelu ja opetus, joten ajattelin kantaa korkeni kekoon
muutamasta näkökulmasta lyhyesti, joita sitten keskutelun myötä voinee ajan kanssa syventaa. Aihe on yhä foorumin teema.
Nakokulmat:
1) Ranska, Kiina, Venäjä. Esimerkkejä muista korkeakouluista ja yliopistoista
2) Nuorkauppakamari aspekti, active learning
3) Miksi 18.1 seminaarissa Sarasvuon ja muiden isompien ja pienempien yritysjohtajien esiin tuoma laskentaosaaminen on tarkeaa.
Eli tassa tama keskutelun avaus omalta puoleltani, toivottavasti dialogi jatkuu. Keskuteluhan on ihan hyvasta mutta aihe sinansa abstrakti, kun markkinoinnin alle mahtuu tuhat ja yksi asiaa, ottaen huomioon etta palvelujen, b2b (yritykset) ja b2c (kuluttajat) markkinoinnit vaativat ihan omat konseptinsa alojen luonteen vaihdellessa vahvasti.
1) Olen kaynyt erilaisten vaihto-ohjelmien puitteissa opiskelemassa aihetta Pariisissa ESCE:ssa (ulkomaankaupan erikoiskauppakorkea), Shanghain yliopistossa seka Siperiassa Tomskin Polyteknillisessa yliopistossa. Kaikissa tuli selvaksi etta markkinoinnissa on kyse markkinoista ja samalla koko yrityksen kokonaisliiketoiminnasta.
Parhaat oppimismenetelmat olivat omasta mielestani Pariisissa ja Shanghain MBA ryhmassa, joissa hektisella aikataululla kokeet koostuivat CASE ratkaisu tehtavista, joissa piti ottaa monia tekijoita huomioon. Ihan eri asia kuin kirjojen ja teorioden siteeraus. Taydellista konkretiaa. Pariisissa kokeessa oli 60 % tai enemman disinformaatiota viela jotta varmasti saatiin opiskelijat destablisoitua ja muokkaamaaan tilanne todellisuutta muistuutavaksi. Laskuja, kaavoja ja ahdistusta. Mutta todentuntua ilmassa.
No kyseessahan on tietysti oppiaineen funktio, onko tarkoituksena luoda laajasti "pohdiskelevia" ihmisia vai managereita jotka selviavat haasteellisissa ymparistoissa markkinoinnin alalla? Kun luen taalla Suomessa n. 1800 tai 2400 sivua tenttiin, mietin vain etta kuinka paljon siita jai paahan ja mika se apu on sitten kun on se "tenkkapoo" tilanne paalla.Kommenntejanne kaipailisin.
2) Nuorkauppakamari aspekti, active learning
On olemassa jarjesto www.jci.fi eli Suomen Nuorkauppakamari jossa olen mukana. Sielta loytaa mm. pitkan kaavan rappuset ylos kivenneiden yritysjohtajien lisaksi ihan perusyrittajia, joilla ei valttamatta ole kauppatieteen tohtorin paperita.Miten tama liittyy paateemaan? Kyseisissa kamareissa yrityssuhde vastaava, tiedotusvastaava, rahoitusvastaava, presidentti ja muita asemia kierratetaan aktiivisesti vuoden vaihtuvuus periaatteella. Talla tavoin jokaisella on mahdollisuus oppia perustaidot ja laaja-alainen osaaminen muiden tuella avaintoiminnoista. Markkinointi kun tulisi olla sisaitettyna koko firmaan, joten kokonaisvaltainen ymmartaminen tukee sita. Active learning ideassa on yksi ratkaisu, eri asia kelpaako se yrityksen hallitukselle tai professoreille.
3) Miksi 18.1 seminaarissa Sarasvuon ja muiden isompien ja pienempien yritysjohtajien esiin tuoma laskenta osaaminen
Koska olinpa ollut missa tahansa firmassa tai yhteisossa niin aina tullaan samaan ongelmaan: Rahaan.
Markkinointi on monen mielesta kallista ja epailyttavaa, oli maa sitten mika tahansa. Ehka vain Kiinassa todella ymmarretaan Guanxin paalle (verkottumis tai suhdemarkkinointi) satsaamiseen. Suomeksi sanottuna tama tarkoitaa sita etta saan aina tapella budjeteista joko toimitusjohtajan, rahoitusjohtajan, insinooreejen tai hallituksen kanssa. Halusin tai en. Vastaava ruljanssi asiakkaiden ja partnereiden kanssa. Hoida siina sitten sita strategista markkinointia.
Mika on oleellista?
Argumentaatio. Eli juuri luvut. Hyvat perustelut rahaihmisten jargonilla, tiukkoja laskuja ja konkreettisia nayttoja.
Jos pystyt matemaattisesti nayttamaan etta projektisi on yksi maailman mahtavimista ja pistat sen hyvaan ulkoasuun muita markkinoinnin perussaantoja noudatellen, niin jo on helpompaa. SIKSI talousosaaminen on tarkeaa muiden syiden rinnalla.Ja se ei saa jaada tylsaan perusmatematiikkaan tai ROCE ja EVA laskuihin. Sen pitaa olla konkreettista tukea markkinoinnille.Juuri sille Strategiselle markkinoinille. Eli tulevaisuuden luomiselle.
Nama ylla mainitut 3 seikkaa lienevat teille itsestaan selvyyksia, mutta jos se on totta niin miksi siihen niin harvoin tormaa?
Vastauksianne odotellessa, ystavallisin terveisin
Kari Syrja
Projektipaallikko Kiinteistoosakeyhtio Vaasan Ylioppilastalo
Hanken Vaasa, strategisen markkinoinnin johtamisen maisteriohjelma opiskelija
-
Tervehdys vaan kaikille,
Olen niitä harvoja, jotka tulivat tähän kouluun opiskelemaan juuri markkinointia. Aloitin opintoni viime syksynä ja olen viihtynyt koulussa erittäin hyvin. Suurin pettymys tähän mennessä on ollut opiskelijoiden keskuudessakin paljon keskustelua herättänyt markkinoinnin peruskurssi, joka ei valitettavasti vakuuttanut minuakaan millään lailla. Onneksemme ongelma on nyt vihdoin tiedostettu ja kurssi on käsittääkseni uudistumassa ensi syksyksi.
Monista opiskelijatovereistani poiketen, olen jo nyt ensimmäisenä vuonna osallistunut useammille markkinoinnin kursseille. Opetuksen taso on ollut keskimäärin kohtalaista, mutta pääosin hieman puisevaa / tylsähköä. Kaipaisin enemmän syvempää pureutumista esimerkkeihin, opiskelijoiden ajattelemaan haastamista ja tätä kautta (rakentavan) keskustelun syntymistä. En itse ainakaan usko oppivani tai hyötyväni liiemmin listojen ulkoa opettelemisesta, vaan enemmänkin ajatusmallein ja teorioiden soveltamisesta käytäntöön. Eli ehdottomasti vaan niitä caseja kehiin ja reilusti! **Positiivisena poikkeuksena mainittakoon kuitenkin Stratmark-luennot, jotka ovat rehellisesti olleet minun makuuni ylivoimaisesti parhaat tähän mennessä (erityisesti aikaisemmaksi siirtynyt luento customer fit:stä).
Tähän väliin todettakoon, että suureksi onnekseni vietin lähes neljä vuotta työelämässä ennen opiskelujeni aloittamista täällä HSE:llä. Useamman vuoden työkokemus ja muutenkin melko yrittäjähenkinen ja toimelias nuoruuteni ovat tarjonneet minulle koulussa omasta mielestäni selkeän etulyöntiaseman: mahdollisuuden prosessoida ja kyseenalaistaa luennoilla kuulemaani tai kirjoista lukemaani tietoa omiin kokemuksiini rinnastamalla.
Minulle selkeästi yllättävä tekijä on ehdottomasti ollut numeroiden ja laskennallisuuden voimakas painotus jatkuvasti kaikkialla. Olin erehtynyt kuvittelemaan, että markkinointi olisi luovaa ongelmien ratkaisemista, joka vaatisi paljon muutakin kuin matemaattista osaamista. Minulla ei todellakaan ole mitään laskemista vastaan ja näen sen erittäin olennaisena osana markkinointia, mutta (kenties vielä hieman nuorena ja sinisilmäisenä) uskon luovan ja ennakkoluulottoman ajattelun olevan se ratkaiseva tekijä, joka vie meitä eteenpäin kohti menestystä.
Todettakoon vielä, että näkemyksiini vaikuttaa varmasti voimakas kiinostukseni mainontaa, muotoilua ja ylipäätään visuaalista viestintää kohtaan ja tähän liittyykin itseasiassa yksi merkittävimmistä syistä, minkä takia kauppakorkeaan päädyin: Halusin avartaa näkemyksiäni.
- Lauri Ahonen
-
Edellisessä viestissäni puhuin luovuudesta ja sen merkityksestä. Törmäsin tänään YouTubessa erittäin mielenkiintoiseen 20minuutin videoklippiin TED konferenssista (www.ted.com). Aihe ei suoranaisesti liity markkinointiin, vaan käsittelee opettamista ja luovuutta. Puhujana Sir Ken Robinson (www.sirkenrobinson.com).
Suosittelen katsomaan: http://youtube.com/watch?v=iG9CE55wbtY
"Emme kasva luovuuteen, vaan siitä ulos, tai itseasiassa meidät koulutetaan siitä ulos."
- Lauri Ahonen
-
Vähän samaan liittyen:
http://sethgodin.typepad.com/seths_blog/2007/02/sheepwalking.html
-
Täytyy kyllä myöntää että pari vuotta HSE:llä markkinointia maisteritasolla luettuani en ole vielä mitenkään suureen luovuuteen törmännyt. Helppojen noppien saalistajia joukossa toki on, mutta mielestäni ollaan myös aika odottavalla mielin että joku tulisi ja haastaisi/vaatisi oikeasti käyttämään omaa ajattelua. Toivottavaa olisi ettei kursseista tosiaan selviäisi vain powerpointit edellisenä iltana pläräämällä ja täyttämällä paperin BS:llä, vaan että kurssin arvosteluun sisältyisi myös jotain mikä oikeasti testaisi kykyä omaan ajatteluun sekä kykyä soveltaa opetettua asiaa. Eli tosiaan niitä casejä tai esim. reaktio papereita kehiin! Itse pidän paljon keisseistä ja olisinkin toivonut että niitä olisi sisältynyt enemmän markkinoinnin aineen opetukseen maisteritasolla.
-
Väitän, että markkinointi on konkreettinen, monipuolinen, vaikea ja sosiaalinen asia - ja sikäli erittäin älyllisesti stimuloivaa. Mielestäni stimuloivampaa kuin esimerkiksi rahoitus.
Mitä hemmettiä sitä pitäisi tehdä, jotta markkinoinnista saataisiin annettua "oikea" kuva? Vierastavatko ihmiset markkinoijia ihmisinä? Ovatko markkinoinnin ammattilaiset edelleen ihmisten mielestä "sielukkaita hattivatteja", "trendisetiä - -tätejä" ja "ahneita, pikkusieluisia ja opportunistisia bisnesmiespaskiaisia" joihin vakavasti otettavaksi liikemieheksi tai -naiseksi tähtäävä ei halua samaistua?
Ainakin mielestäni markkinoinnin opetuksessa on sikäli kehitettävää, jotta oikeanlainen kuva markkinoinnista saataisiin luotua. Tässä suhteessa HSE:ssa ollaan menossa oikeaan suuntaan, että Stratmark-hankeen myötä myös opetusta ja kursseja halutaan kehittää ja muuttaa. Itse vasta vähän runsaan puoli vuotta markkinointia lukeneena voisin ainakin toivoa ihan rehellisiä markkinoinnin kursseja lisää. Ainakin minusta tuntuu, että useimmat tarjottavat kurssit ovat johtamisen tai kaupan kursseja.
Tarjottavat markkinoinnin kurssit voisivat ehkä myös jotenkin edustaa eri markkinoinnin lajeja ja syventävistä kursseista voisi jotenkin muodostaa yhtenäisen linjan jostain markkinoinnin tyypistä. Tämä on tietenkin vaikeaa, koska markkinointi on niin laaja käsite ja kursseile pitää riittää osallistujia. Kursseilla olisi myös siksi hyvä paneutua tiettyihin teemoihin syvällisemmin, koska ainakin itselläni on kaikkien kahden käymäni rehellisen markkioninnin kurssin jälkeen vieläkin sellainen olo, että useimmiten markkiointiin liittyvät teemat ovat kärjistetysti aika itsestään selviä asioita, joiden pitäisi olla hoidettavissa talonpoikaisjärjellä. Luultavasti/toivottavasti olen väärässä.
Yleistä markkionoinnin imagoa voitaneen parantaa selventämällä suurelle yleisölle markkinoinnin käsitettä. Uskoisin, että useimmiten ihmisten mielissä markkinointi yhdistetään pelkästään mainostamiseen ja johonkin lipevään myyntityöhön, jobka arvostus suomessa on kovin alhaista. Markkinoinnin siis pitäisi kiilottaa imagoaan ja uudelleen brandata itsensä.
-
Hei,
Kohta valmistuvana ja aika laajasti HSE:n kursseja käyneenä täytyy sano, että en ole katunut valintaani ottaa markkinointi pääaineekseni. Opetuksessa on aina parantamista, mutta suhteessa muihin aineisiin markkinointi on valovuoden edellä. On vain pakko sanoa, että on ihme miten niinkin arvostetussa aineessa kuin esim. rahoitus (sivuaineeni) opetus voi olla uskomattoman heikkoa.
Markkinoinnin opetajista paistaa useimmiten motivoituneisuus, ja oppiaine on kokonaisuudessaan innovatiivinen; ainakin omaan pääkoppaan herää usein omiakin ajatuksia opiskelun lomassa. Tietysti on selvää, että koska markkinointi on kuitenkin suuri aine HSE:ssä, niin paikkoja riittää kaikille eikä sellaista "tavoitellun" pääaineen statusta pääse syntymään. Toisaalta onko tällä merkitystä? Mielestäni ei.
HSE:n markkinoinnin kursseissa pitäisi erityisesti korostaa tutkimuksen merkitystä ja luovututta, jotta agenda saataisiin pidettyä tuoreena. Tässä stratmark kurssi onkin ollut paikallaan. Itseäni ainakin kiinnostaa hyvinkin paljon se mitä oikeassa maailmassa tapahtuu, eikä vain samojen vanhojen asioiden pänttääminen kurssista toiseen.
-
Hejjj,
Itselläni ei ole enää montaakaan kurssia jäljellä tässä opinahjossa ja koskaan en ole katunut pääainevalintaani. Mielestäni markkinointi oli minulle ehdottomasti sopivin pääaine, joskin yhdyn edellisiin kommenetihin siitä, että pettymyksekseni kursseilla ei tarvinnut luovuutta lainkaan. Mieleeni tulee tällä hetkellä vain Markkinointiviestinnän johtamisen -kurssi viime keväältä, jossa pääsimme suunnitelemaan yhden kampanjan alusta loppuun. Harjoitus perustui nimenomaan opitun teorian soveltamiseen, mitä olisi voinut olla enemmän myös muilla kursseilla. Ehkä pitäisi hakea IDBM:ään...
Se mikä on mielestäni huolestuttavaa, on numeroiden/ laskemisen puuttuminen markkinoinnin pääaineesta. Stratmark -seminaarissakin Mikael Aro ja Jari Sarasvuo sanoivat markkinointi-ihmisiltä puuttuvan laskemisen taidot. Itse luen laskentatoimea sivuaineena, mutta mielestäni myös markkinoinnin pääaineessa voisi olla mukana pakollisia kursseja, joilla "joutuisi" laskemaan. Taidoista olisi varmasti hyötyä työelämässä; ainakin jos hakisi töitä Koffilta ;)
Markkinoinnin "huono maine" on tosiaan harmittava. Tiedän opiskelukavereitani, jotka lukevat markkinointia sivuaineena ja tykkäävät siitä, mutta eivät halua ottaa sitä pääaineeksi, koska ainetta voi opiskella ammattikorkeakouluissakin. Johtuisikiohan huono maine osittain tästä? Uskon (ja toivon) silti vakaasti, että työllistymismahdollisuudet ovat KTM:lla paremmat kuin tradenomeilla, vaikka samaa ainetta olisikin lukenut.
Startmark-kurssi oli mielestäni piristävän ajanhermolla ja ajatuksia herättävä. Seminaari oli erittäin mielenkiintoinen ja osallistun sille mielelläni tulevaisuudessakin, vieraat olivat todella innostavia! Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että olen valinnut oikean pääaineen, vaikka yllä sitä vähän kritisoinkin. Nyt yhdessä markkinoinnin mainetta parantamaan ja omaa osaamista näyttämään :) [/i]
-
Moikka! Itse olen ollut tyytyväinen päätökseeni valita markkinointi pääaineeksi. Samalla olen kyllä yhtä mieltä siitä, että markkinoinnilla on koulussamme ja ehkä myös yleisemminkin hiukan "höpönlöpö"-maine, josta pitäisi pyrkiä pääsemään eroon. Kurssit voisivat hyvinkin olla vaativampia. En tarkoita tällä, että työtä tällä hetkellä olisi kursseilla liian vähän, mutta ryhmätyöt, caset ja muut työt voisivat olla hiukan erilaisia. Tällä hetkellä opetuksesta ei oikein saa kuvaa siitä, millaista markkinointi todellisuudessa on. Ja samaa mieltä olen myös siitä, että jos kerran niin ajatellaan, että markkinoinnin lukijat eivät laskemista hallitse, niin eiköhän sitä matikkaa kannattaisi sitten sisällyttää myös markkinoinnin kursseille?!?
Ollessani Sveitsissä vaihdossa, huomasin kuinka erilaista markkinoinnin opetus on siellä (ja Sveitsi ei varmastikaan ole se kaikkein tunnetuin tai paras markkinoinnin opetusmaa?!?). Ainakin niillä kursseilla, joilla minä kävin, opiskelijat osallistuivat aktiivisesti keskusteluihin tunneilla, ratkoimme "tosielämän" caseja ja useita erittäin mielenkiintoisia vierailijoita kävi pitämässä meille luentoja. Proffat siellä tuntuivat todella innostuneilta ja saivat opiskelijatkin kiinnostumaan melkein aiheesta kuin aiheesta... Samaa ei valitettavasti voi aina sanoa kauppiksen luennoista. Välillä tuntuu, että markkinoinnin laitoksella on esimerkiksi koulumme vanhimmat proffat. En usko, että markkinoinnin opetuksen laadusta annetaan kovin hyvää kuvaa, jos kurssilla käytetään vaikkapa 10 vuotta vanhoja kalvoja!!
-
Vaikka olen ollut itse tyytyväinen pääaine valintaani löytyy kursseissa ja opetuksessa paljon parannettavaa...
Parantamisen vois alottaa ihan peruskurssista. Tottakai kuva markkinoinnist jää monelle höpöhöpönä ku Kotlerin raamattu ravataa nopeesti läpi nykyisellä opetuksen tasolla ja motivaatiolla (vrt. ent. TuMa). Asioita riipasaa kevyesti päältä eikä kattavaa kokonaiskuvaa markkinoinnin koko alasta pysty kovin helpol mitenkää muodostamaa. Peruskurssin perusteella markkinointi olisi ollut viimeisiä vaihtoehtoja pääaineeksi.
Logistiikan aineesta vois muutenkin ottaa vähä mallia. Case vastaukset pari sivuu pelkkää asiaa ilman mitää BSää. Nykyää asiaa riittää oikeesti vaa pariks sivuks ja sit alkaa BSn kirjottaminen jotta se laajenis 10 sivuseks raportiks. Kuka niit työelämäs jaksaa ees lukee?
Tietotekniikan opettaminen kaikille luennoitsijoillekkin ja proffille ois myös suotavaa. Jo PowerPointin käyttö antais vähän luotettavamman kuvan opetettavasta asiasta, piirtoheitinkalvojen sijaan, varsinkin kun joka kalvolla on vaan pari sanaa ja nekin tavutettuna usealle riville. Luentopruju jota saat kääntää aina eri suuntaa, ku kaavioit ei ihan oo menny kaikki saman suuntaisesti edes samal aukeamalla. Tai 07 vuoden pruju sisältää vertailevaa tilastomateriaalia päivittäistavarakaupast: toinen tilasto vuodelt 87 ja toinen 92.
Tai sit jos proffa alotta jokasen kurssinsa ekan luennon sanoilla: "Tämä on minun ensimmäinen ja viimeinen työpaikka...". Ei sinänsä millään pahalla kyseistä proffaa kohtaan mutta pieni päivitys aina välil vois tehä terää.
Luentokuulustelut joka luennon alussa, miks? ok ihan kiva tapa kerätä pisteitä lopullisee arvosanaa varsinki ku niist saa puolet pisteistä kattomal nopeesti ennen luennon alkuu kirjan kappaleessa olevan kuvion ja kopio sen omaan vastaukseen.
Et mun mielest ei oo kyl yhtään ihme jos muille pääainelukiolle jää höpöhöpö fiilis markkinoinnist kert ne osallistuu vaa ton tason kursseille. Taso kuitenki mielestäni nousee aika huomattavasti päästessä pääaine kursseille. Mutta silti niistäkin löytyy kehittämistarpeita.
Vähä tuli avautumist mut näil on menty ja parii viimist kurssii viedää, ja kanditasoon asti jäi aika höpöhöpö fiilis...
-
Heippa,
Markkinoinnin pääaineopiskelijana en ole vielä päiväkään katunut pääainevalintaani, mutta tosiasia on, että opetus sekä monet kurssit kaipaisivat parannuksia.
Markkinoinnin huono maine johtuu varmastikin monista aikaisemmin mainituista seikoista, eikä tämän maineen parantaminen ole varmastikaan helppo tehtävä. Kurssien sisältöihin toivoisin parannuksia, liittyen juuri aikaisemmin mainittuihin vaatimuksiin esimerkiksi laskemisesta. Monilla markkinoinnin kursseilla pääsee liian helpolla, esimerkiksi edellä mainittujen case-raporttien kirjoittaminen riittää, eikä näiden raporttien vaatimukset ole välttämättä kovin korkeat. 20 sivua pelkkää BS:ää ei hyödytä ketään. Vaatimukset laskemisesta kursseilla voisivat tuoda kaivattua "kovuutta" monille kursseille.
Negatiivisesta palautteesta huolimatta monet markkinoinnin kurssit ovat olleet todella mielenkiintoisia ja vaativia. StarMark -seminaari oli hyvin järjestetty ja hieno tapahtuma. Tämän kaltaisiin tapahtumiin olisi mielenkiintoista päästä osallistumaan jatkossakin!
-
Hei kaikki viisaat ihmiset ja kiitos rakentavista kommenteista.
Tuon tässä oman korteni kekoon aiheesta. Nyt olisi miljoona ja yksi asiaa mihin voisin puuttua, mutta lähdetään nyt edes jostain kulmasta liikkeelle:
Ensinnäkin markkinoinnin kurssit:
Pakko sanoa, että luulin olevani ainoita, joita kiinnosti markkinointi oikeasti sen neljä vuotta sitten olleen peruskurssin jälkeen. Tunnelma oli kyllä silloin surkea. Kukaan ei jaksanut käydä luennoilla (niiltä kun ei vain saanut mitään lisäarvoa) ja tentti oli uskomaton. Juuri sellainen opettele tiiliskivi ulkoa ja vastaa kymmeneen eri essee kysymykseen. Tuntui, että olin ainoita ketä oikeasti kiinnosti se tiiliskivi. Myöhemmin tajusin, että kyse oli tuolloin osittain kurssin toteutuksesta (surkein markkinoinnin kurssi jonka olen käynyt) ja osittain siitä, että eihän markkinointi oo hot tai cool, vaan vaan jotain "luovaa" ja pehmeää ;)
Tosiaan, itse päädyin sitten mutkien kautta ottamaan laskentatoimen pääaineeksi (tuolloin mietin kv-liiketoiminnan ja laskennan välillä) ja tässä sitä nyt ollaan. Lukemassa markkinoinnin syventäviä kursseja (StratMark) ei siis todellakaan ole ainoa.
Mitä voin sitten yrittää lisätä keskusteluun sekä laskentaa, että markkinointia opiskelleena.
Ensinnäkin, panostakaa siihen peruskurssiin. Miten ikinä tylsää perustietoa siinä vaiheessa opetetaankin luo se kuvaa koko vuosikurssille markkinoinnista ja markkinoinnin tasosta. Sitten kun tämä vuosikurssi päättelee kurssin tason olevan surkea ja tieteen lähinnä taulukoita ja listoja niin mitä ihmettä -eihän sen näin pitänyt mennä! Tämä brändää markkinointia taas kohti "abstraktimpaa", "helpompaa" tiedettä ja vie niitä oikeasti kiinnostuneita rahoitukselle, tai mille tahansa muulla laitokselle. Seurauksena, on että nämä "rahoituskaverit", eivät ota enää ikinä yhtään markkinoinnin kurssia ennen kuin/jos työnantaja joskus vaatii ja vallalle jää käsitys markkinoinnista "tynkätieteenä" tai helppona ja abstraktina. Tätä käsitystä he sitten jakavat eteenpäin yritysmaailmassa uutena tietona jo valmistuneille ja mitä, markkinoinnin brändäys meni taas pieleen... (sori korostettu tyyli)
Toisaalta, mielestäni markkinoinnista voisi erikseen järjestää kurssin markkinoinnin mittaaminen tai tämä voisi olla hyvin tärkeä osaa jotain syventävän tason kurssia. Tiedän, että on olemassa jo numeerisempia kursseja, kuten hintajohtaminen, mutta tämä ei todellakaan riitä! Hintajohtamisestakin kun voi päästä läpi ilman että osaa "käytännössä derivoida". En tarkoita, että kaiken pitää olla numeerista, mutta numeeristen esimerkkien ja mallien liittääminen abstraktiin teoriaan voisi tuoda kursseihin ja markkinointiin tarvittavaa "kovuutta". Tämä voisi myös lisätä numeerisempien ihmisten kiinnostusta markkinoinnista.
Mielestäni myös juuri markkinoinnin mittaminen tyylistä tietämystä/kurssia tarvittaisiin koulussamme! Osaamme markkinoida ja osa osaa laskea, mutta miten yhdistämme käytännön elämässä nämä kaksi elementtiä. Koulu, tai siis huippuyliopistomme olisi aika tulla tässä vastaan opiskelijoita ja tuoda heille tätä tarvittavaa kovaa osaamista. Tarjota mahdollisuus opiskella markkinointia käytännön esimerkein myös numeerisesti. Tämä jos joku olisi sitä abstraktin käytäntöön yhdistämistä!
Muuta; Käytännön työelämässä olen huomannut yleistä puutetta markkinoinnin arvostuksessa. Markkinointi nähdään ennen kaikkea kustannuksena ja vain markkinointiosastolle kuuluvana funktiona. Mielenkiintoista on ollut todeta se, että "aina edes myynti ei halua markkinoinda". Myyntiä ei aina kiinnosta jos he käyttävät vanhaa yritysilmettä tms omassa markkinointiviestinnässään. Mielestäni tämä kertoo paljon markkinoinnin tilanteesta. Jos myynti ja markkinointi eivät joka päivä kulje yhdessä, miten sitten vaikka markkinointi ja R&D? Miten saada ihmiset ymmärtämään, että jokainen työntekijä on yrityksen käyntikortti ja kaikki yrityksessä ovat markkinoijia? Tässä kysymystä kerrakseen. Mielenkiintoista on myös se, että jopa markkinointiosastolla voi vallita negatiivinen asenne markkinointia kohtaan. Markkinointiosasto ei näe, että muu yritys voisi olla osa markkinointiketjua ja kiinnostunut yrityksestä markkinoijana, sillä miksi se heitä kiinnostaisi, ei markkinointi kuulu heille?
Mielestäni StratMark-hanke ja tutkimuskurssi on tehnyt tässä hyvää työtä ja tulee tekemään jatkossakin. Miten ikinä voisimmekaan muuttaa asennetta markkinointia kohtaan jos markkinoijat itse eivät näe itseään strategisina, eri yrityksen funktioihin vaikuttavana voimana. Eivätkä näe, että voisivat vaikuttaa yrityksessä laajemmin? Tai jos uudet, kehitysvaiheessa olevat opiskelijat leimaavat markkinoinnin jo uransa alkuvaiheessa. Miten muutamme mieleen iskostuneita näkökulmia, kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä kun nämä veijarit ovat osa suomen elinkeinoelämän johtoa? Miksemme itse olisi siellä? Minä ainakin olen valmis!
Mielestäni markkinoinnin arvostuksen nostamisessa kriittistä on myös markkinointi termin viljely (kuten edellä jo mainittiinkin). Markkinointi ei ole yhtä kuin luovuus mitään lisäämättä ja/tai poisjättämättä, sekä markkinointi on paljon muutakin kuin vain markkinointiosasto/mainokset yms. Lopulta se on koko yritys, kaikki ihmiset ja prosessit, jotka yrityksessä vaikuttavat. Kaikki nämä viestitään kuitenkin jotain kautta yrityksestä ulos ja vaikuttavat kokonaiskäsitykseen yrityksestä.
Erinomaisen tärkeänä näen myös laskennan ja markkinoinnin yhdistämisen. Olen tässä tietenkin hieman puolueellinen, sillä omat intressini osuvat näihin aineisiin, mutta toisaalta. Ehkä juuri siksi olenkin miettinyt tätä yhdistelmää enemmän kuin monet muut.
Miksi kaksi niin erilaista ainetta voivat kiinnostaa, molemmat omalla tavallaan niin voimakkaasti minua? Laskennassa olen erityisesti kiinnostunut esim. sisäisestä laskennasta, investointien suunnittelusta, strategisesta johdon laskentatoimesta, sekä uuden talouden ohjausjärjestelmistä. Toisaalta taas markkinoinnissa, en niinkään ole ydinosaamiseltani pelkkä "mainoksen tekijä" vaan strategisen linjan luoja, joka haluaa nähdä kokonaisuuksia. Analysoida kannattavuuksia, asiakkuuksien arvoa, markkinoita, asiakkaita... Miksei näitä kahta voisi yhdistää?
Lopulta, tästähän yrityksessä on juuri kyse. Kohdistaa markkinoinnin ja myynnin resurssit oikein ja analysoida ja laskea, markkinoita, asiakkaita, kannattavuutta yms. yms. Tästä syntyy omasta näkemyksestäni markkinoinnin ja laskennan synergiaetua parhaimmillaan. Markkinoinnin mittamisesta. Toivottavasti synergioita syntyy vielä monella muullakin alueella. Tässä nyt muuta ajatus ennen nukkumaan menoa.
Toivottavasti herättää lisää ajatuksia myös teissä muissa aiheesta kiinnostuneissa!
Ps. Hyvä kurssi! Ajankohtaiset ja erittäin mielenkiintoiset luennot. Niitä voisin sanoa, osittain koulun mielenkiintoisimmiksi. Kerrankin näkee ja tuntuu siltä, että tässä ollaan oikealla asialla, ja menossa oikeaan suuntaan. Tsemppiä!
ab
-
Mielenkiintoista lukea tätä keskustelua, sekä opiskelijoiden että muiden markkinoinnin parissa toimivien näkökulmasta.
Itse olen neljännen vuoden opiskelija, pääaineenani markkinointi.Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin tähän mennessä kovinkaan montaa mielenkiintoisia markkinoinnin kurssia koulussamme en ole ainakaan onnistunut valitsemaan, vaikka aiheena markkinointi on minusta mielenkiintoinen. Ainoat mielestäni mielenkiintoiset ja onnistuneesti toteutetut käymäni markkinoinnin kurssit tähän mennessä ovat ollet tämä käynnissä oleva Stratmark-kurssi, Markkinointiviestinnän johtaminen sekä Asiakassuhteiden johtaminen.
Näitä kursseja yhdistää ainakin se, että caset kursseilla ovat olleet motivoivia ja markkinoinnin teorioiden lisäksi kursseilla on vieraillut mielenkiintoisia vierailijoita ja saanut näkökulmaa myös käytännön yrityselämästä.
Joku jo aiemmassa keskustelussa ehdotti alkutenttejä, mikä varmasti kyllä karsisi "helppojen noppien kalastelijat". Mielestäni tämä on ideana aika hyvä. Ehkä tällöin myös kursseista saisi enemmän irti ja ehkä myös pystyttäisiin vaatimaan myös opiskelijoilta enemmän (esim. aktiivisuutta luennoilla) ja toteuttamaan kurssia hieman eri tavoin.
Mielestäni tällä hetkellä markkinoinnin opiskelussa tarvitaan hyvin pitkälti omaa aktiivisuutta ja viitseliäisyyttä, jos oikeasti haluaa, että jotain kursseista jäisi käteen. Tenteistä pääsee aina jotenkin läpi lukemattakin.. Mutta sehän ei ole tietenkään itse tarkoitus.
Moni on myös kommentoinut markkinoinnin ja muiden aineiden integrointia. Kieltämättä markkinoinnin pääaineena ei ole tullut paljoakaan laskeskeltua kaikkien peruskurssien käymisen jälkeen.. Ja kuitenkin koko ajan painotetaan, että markkinointi-ihmisten tulee osata laskea. Kieltämättä näen tässä hieman ristiriitaa. Toisaalta monipuolisia sivuaineita valitsemalla pystytään tuomaan myös numeroita kehiin, mutta näkökulma on tällöin aika eri.
Toivottavasti keskustelusta viriää ajatuksia ja ideoita sekä opiskelijoille että myös muille markkinoinnin parissa toimiville.
-
Näin ollen sanoisin, että jos markkinointia pitää poikkitieteellistää niin sitä ei missään tapauksessa saa tehdä ainoastaan viestinnän suuntaan. Markkinointi-ihmisen pitää osata myös laskea (markkinointi)investointien kannattavuutta, johtaa ihmisiä, luoda ja käytännössä toteuttaa yritysstrategiaa. 4P, segmentointi-targeting-positiointi ja viestintä eivät yksin riitä.
Tähän suuntaan minäkin markkinoinnin opintojeni perusteella lähtisin, siis poikkitieteellistämiseen mm. laskentatoimen, rahoituksen ja johtamisen suuntaan. StratMark-liikkeen tiimoilta ja muutenkin on juuri nostettu esiin markkinoinnin mitattavuutta, joka omien havaintojeni perusteella ei aina ole erityisen vankalla pohjalla niin akateemisessa maailmassa kuin yrityselämässäkään. Itse olen havahtunut siihen vime aikoina ja toivon vielä voivani tehdä jotain korjatakseni puutteen ainakin omalta osaltani.
Mielestäni opiskeluaikana on tärkeää ymmärtää pääaineensa kokonaisuus. Yksittäisiä kursseja käydessä on joskus liian helppo unohtaa, miten markkinoinnin eri osa-alueet nivoutuvat toisiinsa. Tässä peräänkuuluttaisin niin opetushenkilökunnan kykyä ja halua havainnollistaa kurssisisältöjen yhteydet muuhunkin siihen omaan tutkimusalaansa tai kurssin aiheeseen kuin myös opiskelijoiden kykyä nähdä metsä puilta ja tarkastella oppialaansa välillä yksittäisten kurssien yläpuolelta.
Lisäksi toivoisin entistä haasteellisempia kursseja, jotka valmentaisivat paremmin ymmärtämään yhteyden akateemisen tutkimuksen ja yrityselämän välillä. Kandivaiheeseen ja pidemmällekin ehtineiden opiskelijoiden töitä opponoineena olen törmännyt siihen, että tutkimuksia tehdään siksi, kun niitä opiskelijoilta edellytetään ja tuotos sijoittuu lähinnä novelli- tai värityskirjaosioon. Harmittavan usein törmää myös siihen että akateemista kirjallisuutta ei osata lukea, ymmärtää jä käyttää hyväksi. Taitojen harjautuessa aikaisessa vaiheessa sen gradun tekeminen ja vastaavasti valmistuminen eivät tuntuisi niin ylitsepääsemättömiltä.
-
Hei,
Olen kolmannen vuoden markkinoinnin pääaineopiskelija, ja olen pitänyt suurinta osaa markkinoinnin kursseista suhteellisen mielekkäinä ja haastavinakin. Suurimman ongelman näkisinkin piillevän peruskurssissa, joka nykyisellään ei anna markkinoinnista kovinkaan seksikästä kuvaa eikä riittävästi kirkasta opiskelijoiden mieliin niitä asioita, jotka tekevät markkinoinnin opiskelusta niin mielenkiintoista ja antoisaa. Peruskurssi kuitenkin on jokaisen aineen näyteikkuna, joten mieluusti näkisin siihen panostettavan markkinoinnin osalta nykyistä enemmän.
-
Yhdyn edellisen kirjoittajan mielipiteeseen peruskurssien kiinnostavuuden lisäämisestä. Jos markkinointia lukemaan halutaan entistä pätevämpiä opiskelijoita, työ kiinnostuksen herättämiseksi tulisi käynnistää heti alkumetreillä.
Tämän lisäksi näkisin tarpeellisena yhteyksien lisäämistä myös käytännön liike-elämään. Vaikka puhummekin tieteellisestä yliopisto-opetuksesta, en pitäisi ollenkaan huonona asiana käytännön opetuksen sekä suorien liike-elämän kontaktien korostamista esimerkiksi juuri yritysprojektien avulla. Tämänlaisia harjoitustöitä on vielä verrattain vähän markkinoinnin kursseilla. Koulun ohella jo jonkin aikaa markkinointiyrityksessä toimineena olen huomannut, että Kauppiksessa opitut asiat antavat vielä suhteellisen löyhät taustatiedot sille toiminnalle mitä suurimmassa osassa käytännön markkinointityötä tarvitaan. Tottakai markkinoinnin perusteoriat on hyvin tärkeää osata sekä erittäin usein ne ovat myös edellytys menestyksekkäälle toiminnalle. Silti näiden teorioiden yhdistäminen käytännön elämään on usein hyvin vaikeaa pelkästään kirjasta opiskeltuina. Näin ollen pidänkin tärkeänä, että opetusta vietäisiin enemmän sovellettavampaan suuntaan, ehkä juuri yritysprojektien avulla. Useimmistahan meistä ei loppujen lopuksi kuitenkaan tule tutkijoita.
Hyvää vappua!!
-
Peruskurssi kuitenkin on jokaisen aineen näyteikkuna, joten mieluusti näkisin siihen panostettavan markkinoinnin osalta nykyistä enemmän.
Yhdyn edelliseen ja lisäisin itse markkinoinnin maisteriohjelman läpikahlanneena tarvetta myös jonkinlaiselle yhteenvetävälle kurssille. Nykyisellään markkinoinnin suht laaja kenttä ja “punainen lanka” saattavat jäädä hieman hämärän peittoon.
-Anteeksi