Ilman ideoita ei ole innovaatioita
Olen joissakin yhteyksissä esittänyt huoleni siitä, että Suomessa ei olla valmiita maksamaan ideoista. Puhumattakaan siitä, että uusista ideoista oltaisiin innostuneita. Toki niitä halutaan kuulla ja silloin tällöin niitä kysytään ja jopa vaaditaankin, mutta aina palataan siihen tuttuun ja turvalliseen. Siihen mitä on aina tehty ennenkin. Samankaltaisia huolia ja ajatuksia ovat esittäneet myös suomalaiset keksijät, jotka yrittävät löytää valmistajia ja kaupallistajia omille keksinnöilleen. Sen sijaan ollaan valmiit maksamaan siitä, että hierotaan takamusta penkkiin, syntyi siitä valmista tai ei. Onkohan se jotenkin konkreettisempaa kuin idean kehittäminen. Ainakin siinä näkee valmiin lopputuloksen, kiiltävät housuntakamukset.
Kun olen asiaa pohtinut, niin ainakin muutama seikka tulee mieleen, jotka ovat omiaan jarruttamaan ideoiden ostamista.
Suomessa markkinointiorganisaatiot on vedetty ohuiksi ja pieniksi. Ja nykyinen aika vielä tukee tätä kehitystä. Kun entistä pienempi joukko ihmisiä yrittää tehdä entisiä töitä, joiden määrä ei ole vähentynyt, niin siinä ei taida jäädä aikaa uuden miettimiseen. Kun kädet on täynnä töitä, ei varmasti ole halukkuutta enää uutta ottaa.
Samaan suuntaan ohjaa tietysti organisaatioissa toimivien ihmisten valittelema kiire. Kiire on sekä toimitusaikojen lyhentymistä, että resurssien vähentymistä kuten edellä totesin. Kun päivittäisillä asioilla on kiire, ei ole aikaa pysähtyä miettimään uutta. Vaikka tarve tiedostettaisiinkin yrityksissä, niin käytäntö ohjaa toiseen suuntaan.
Raportointi on ainakin kansainvälisissä yrityksissä muodostunut syövän kaltaiseksi ongelmaksi. Joka asia nykyään raportoidaan. Siihen käytetään määrättömästi aikaa ja resursseja, jotka ovat poissa uuden kehittämiseltä. Kun ajatellaan suuria kansainvälisiä yhtiöitä, joissa tuhannet ihmiset täyttävät raportteja joka päivä, jään miettimään, että en ole vielä nähnyt näissä organisaatioissa niitä tuhansia ihmisiä, jotka näitä raportteja lukevat. Moolokilla on suuri kita.
Kun ajat ovat epävarmat, johtaa se myös väistämättä riskin minimoimiseen. Nyt ei ole oikea aika ottaa uutta käyttöön, tuntuu olevan monessa yrityksessä vallalla oleva ajattelu. Vaikka juuri muutostilanteissa uusi ajattelu ja uudet ideat voisivat olla tarpeen ja voisivat johtaa parempaan. Ajatus kyllä tiedostetaan ja hyväksytäänkin, vaikka se ei juuri nyt meidän kohdalla olekaan tarpeellista.
Samaa rataa kulkee myös epävarmoissa yrityksissä toimivien epävarmojen ihmisten ajattelu. Kun ei ole oikein varma huomisen työpaikasta, ei nyt uskalla ottaa mitään riskiä uudesta. Vanha on turvallisempi. Näin ei ainakaan tee mitään väärää, josta päästäisiin syyttämään. Ehkä se työpaikka säilyy tällä tavalla paremmin.
Monella alalla Suomessa markkinat ovat jo ulkomaisten yritysten käsissä. Paikallisten yksiköiden tehtävänä ei näytä olevan uuden kehittelyn, vaan päämajan ohjeiden mukaan toimiminen. Kun ei kannusteta uuden kehittelyyn, niin ei kai sitä kukaan sitten mietikään. Ja varsinkaan kun siitä ei mitään palkkiota saa. Pahimmassa tapauksessa tilanne voi olla päinvastainen. Olenpa jopa kuullut sanottavan, että älkää siellä Suomessa käyttäkö aikaanne turhan pohtimiseen, kun meillä täällä päämajassa on ihmiset ja jopa paljon paremmat ihmiset sitä varten. Aika nopeasti siinä oppii paikkansa.
En silti ole toivoton, mutta kaipaisin toisenlaista yrityskulttuuria. Avointa, kannustavaa, kiehtovaa ja uutta luovaa. Siitä voisi olla apua myös työviihtyvyyden parantamisessa. En myöskään usko, että muualla on paremmat aivot kuin meillä täällä Suomessa. Tietääkseni mikään tutkimus ei tätä todista.
