Suomalainen elokuva nousuun strategisella markkinoinnilla?

[Erik Pöntiskoski]

Suomalaiset elokuvatuottajat ja ohjaajat julkaisivat näyttävästi tuotantosulun suomalaiseen elokuvateollisuuteen vastalauseena valtion haluttomuuteen (taas) nostaa heidän tukiaisiaan. Jokainen busineksen kanssa tekemisessä oleva ihminen varmasti ymmärtää, että jos jollain alalla ei pärjätä ilman tukiaisia niin kilpailukyvyssä on jotain vikaa, vai mitä! 

Mitä teidän mielestänne strategisella markkinoinnilla voitaisiin tehdä suomalaisen elokuvan menestyksen vuoksi?

Tämä ehkä liittyy tietysti myös suomalaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun siitä kuinka monta suomalaiste elokuvaa meidän tulisi tuottaa vuosittain jotta tämä osa suomalaiste kulttuuria säilyisi. Mutta kun ei  niitä leffoja oikein katso kukaan!

Lisäksi tuntuu siltä, että nämä kaverit eivät viitsi tai osaa hakea rahoitusta jostain muualta. Tämä sotii niin liiketoimintalähtöistä ajattelua vastaan - Jos sinulla on ajatus tai projekti, niin sen pitää olla niin hyvä, niin rautainen, niin loppuun asti hiottu, että joku on valmis rahoittamaan sitä. Mutta jos päätetään tuottaa nyt eka idea joka meille tuli, ja sekin pitäis tehdä valtion rahoilla ilman tulosvastuuta niin kannustammeko nyt oikeanlaista toimintaa Suomesssa?

Miettivätkö elokuvantekijät kohderyhmäänsä? Miettivätkö he mitä haluavat heille antaa tai kertoa? Miten asiakaslähtöistä elokuvan tekeminen on? Elokuvantekijät kuvittelevat olevansa taiteilijoita, jolloin he tekevät omaa juttuaan sen kummemmin katsojia miettimättä. Jos ihmiset eivät sitten elokuvaa katso, niin he ovat moukkia tai ymmärtämättömiä.

Suomalaisille elokuvantekijöille voisi olla hyvä harjoitus kiertää yrityksiä ja pääomasijoittajia läpi, myydä heille ideansa.

Mitä mieltä olette? Mitä markkinoinnin keinoja tai työkaluja voitaisiin käyttää jotta tuotettaisiin parempia tai menestyksekkäämpiä elokuvia? 

Erik

[rmac]

Minusta on aika vaarallinen tie jos elokuvan hyvyys mitataan sillä miten paljon se saa katsojia. Taiteen hyvyyden mittaaminen on ylipäätään kohtuullisen turhaa hommaa. Suomalaisella elokuvalla on pienten budjettien myötä myös sellainenkin logistinen ongelma, että tuotantoyhtiöillä ei ole varaa tehdä kovin montaa levityskopiota. Lyhty ja iskevä markkinointikampanja puolestaan edellyttäisi sitä, että "tuote" on samaan aikaan saatavilla. Jos elokuva pyörii muutamalla kopiolla se ei edes teoriassa voi kerätä isoa katsojakuntaa. Teatterikin haluaa kuitenkin jossain vaiheessa käyttää salia mieluummin uuden Hollywood -uutuuden kuin sinänsä ok menevän kotimaisen filmin pyörittämiseen.

Katsojamäärä on muutenkin huono mittari. Erästä kotimaista elokuvaa kävi 90-luvulla teatterissa katsomassa vain hieman yli 100 ihmistä. Kun sama elokuva näytettiin TV1:ssä, se sai miljoonayleisön. Oliko vika siis kirjassa, käsikirjoituksessa, ohjauksessa, elokuvan markkinoinnissa vai jakelussa?

Elokuvan ja ylipäätään kulttuurin valtionrahoitusta ihmetellessä kannattaa käydä katsomassa Mel Brooksin The Producers. Sen perusajatuksena on hyvin raadollinen kuvaus Broadway-musikaalin rahoituksesta. Tuottajat keksivät, että kiitos kirjanpidollisten kikkailujen on kannattavampaa tehdä musikaali, joka tuottaa kunnolla tappiota. Valtionapuja kritisoidessa kannattaa miettiä myös vaihtoehtoja sillä valtio on mukana kaikessa huonosti menevässä liiketoiminnassa. Jos ei ole tuottoa ei makseta verojakaan ja jos homma kaatuu kokonaan, valtio muodossa tai toisessa on aina velkojana.