Olen usein miettinyt tuota, että onko se tosiaan niin että Suomessa on se teknologinenkin osaaminen paremmalla tasolla kuin Ruotsissa, mutta Suomessa ei osata tuotteistaa. Ehkä kyseessä on illuusio, joka syntyy siten, että Suomessa pusketaan teknisesti ylivertaisia mutta kaupallisesti surkeita tuotteita, kun taas Ruotsissa ei. Voi kuitenkin olla, että Ruotsissa nämä samat keksinnöt in kyllä kehitetty, mutta ne ei vain näy markkinoilla, koska ymmärretään, että niille ei ole kysyntää. Eli toisin sanoen se kuilu on vain tuotteistamisessa Ruotsin hyväksi, eikä teknologiassa Suomen hyväksi ja tuotteistamisessa Ruotsin hyväksi.
"Asiakkaan ymmärtäminen" on vähän sama kuin sana "markkinointi", eli sen merkityksestä ei ole ihan konsensusta ihmisten keskuudessa. Joskus se on sitä, että kysytään suoraan että "mitä te haluatte" ja tehdään sitten niin, joskus se on taas sitä asiakkaan pään sisälle menemistä, eli opitaan ennakoimaan tuotteita, mitä asiakas "ei tiedä vielä haluavansa".
Usein aidoissa innovaatioissa (disruptive innovations) on käytetty hyvin vähän asiakastutkimusta ja nämä innovaatiot tulee jostain pienemmistä start up -yrityksistä. Mutta sitten inkrementaaliset pienet parannukset tapahtuu juuri niiden conjoint analysis -kyselyiden kautta ja arvoanalyyseillä. Tämä on mielestäni ihan toimiva kahtiajako. Jos asiakkaalta kysytään liian suoraan että "mitä mieltä olet tästä" niin siinä seurauksena voi olla kuuluisa liian monta kokkia -syndrooma. Aidot innovaatiot kuitenkin herättää väkisinkin joissain ihmisissä vastustusta sekä kahtiajakoa ja jos kaikkia miellyttääkseen aletaan tehdä liikaa kompromisseja niin tuote ei yhtäkkiä olekaan enää innovaatio vaan lähinnä "edellinen tuote 2.0".
Creating Passionate Usersissa pohdittiin tätä aika hyvin aikoinaan:
http://headrush.typepad.com/creating_passionate_users/2007/01/the_dumbness_of.htmlKuva tiivistää hyvin:

Applen sanotaan kehittävän tuotteita "itselleen", eli sellaisia tuotteita joita he itse käyttäisivät. Apple on kuuluisa siitä, että he eivät tee juuri minkäännäköistä asiakastutkimusta. Suunnon suunnittelutiimeissä on taas aina mukana niiden lajien harrastajia, joihin kellot on tarkoitettu (ja yleensä vielä lajien ehdotonta huippua). Applen lähestymistapa on enemmän sitä "huvin vuoksi" näkökulmaa, mutta Suunnon taas lähempänä sitä asiakasfokusta. Mutta omalla tapaa ne ovat silti lähellä toisiaan, eli ehkä tämä ei olekaan joko/tai tilanne?
Pitäisikö yritysten rekrytoida siis enemmän omien asiakkaidensa joukosta jotta saisi sitä asiakasnäkökulmaa? Kuinka suuri prosentti yrityksistä kysyy muuten työnhaastattelussa että "käytätkö tuotteitamme"?